Aluksi pelotti

Muistan vieläkin sen tunteen vatsanpohjassa. Ensimmäinen interim-toimeksianto, kolme vuotta sitten.

Astuin sisään Kalevala-Korun toimistoon, uuteen tiimiin, uuteen maailmaan.
Mietin: ”Miten minut otetaan vastaan? Saanko luottamuksen? Ehdinkö saada mitään aikaan?”

Väliaikaisena johtajana ei ole aikaa hitaalle aloitukselle. Et voi jäädä odottamaan, että joku kertoo, missä menevät piilokulttuurin rajat tai kuka oikeasti päättää mistäkin. Pitää kuunnella. Havainnoida. Kysyä. Uskaltaa.

Aluksi pelotti.

Nykyään ei enää pelota.. mutta se pieni jännityksen kutina on siellä edelleen.
Ja hyvä niin. Se kertoo, että olen taas uuden äärellä.

Vaatii rohkeutta olla väliaikainen.
Rohkeutta astua sisään vieraisiin huoneisiin – tietäen, että olet siellä vain hetken.
Rohkeutta tarttua haasteisiin ihmisten kanssa, joita et vielä tunne – ja rakentaa yhdessä luottamusta alusta asti.
Rohkeutta luopua, kun työ on tehty – ja uskoa siihen, että seuraava ovi kyllä avautuu, vaikkei vielä tiedä missä se on.

Yrittäjänä tämä tarkoittaa myös epävarmuuden sietämistä. Ei seuraavaa toimeksiantoa kalenterissa. Käytännössä kaikkien tukien ulkopuolella.

Mutta on jotain muuta.
On vapaus valita.
On ilo kehittyä jatkuvasti.
On etuoikeus kohdata erilaisia organisaatioita, kulttuureita ja ihmisiä.

Tämä työ vaatii joka päivä sen, että laitat itsesi peliin.
Tuotat lisäarvoa. Kuuntelet, toimit, kysyt, viet eteenpäin.

Väliaikaisesta pääsee eroon nopeasti. Ei tarvita YT-neuvotteluja.

Siksi sanon: olen Rohkeasti Väliaikainen.
Ja ylpeä siitä.